Modernin kauppakeskuksen itsepalveluympäristö

Modernin kauppakeskuksen itsepalveluympäristö

19.08.26

Itsepalvelumahdollisuuksia lisäämällä kauppakeskus voi tarjota laajempia palveluita ilman vastaavaa kasvua henkilöstöresursseissa. Samalla voidaan vastata paremmin asiakkaiden tarpeisiin, kohdistaa henkilöstön työpanosta, hallita palvelun luotettavuutta, ja jopa luoda uusia tulovirtoja.

Miltä nykyaikainen itsepalveluympäristö näyttää kauppakeskuksessa?

Asiakas haluaa yhä nopeampia käyntejä

Asiakkaiden asiointitavat muuttuvat. CBRE:n vuonna 2026 julkaisemassa tutkimuksessa todettiin lyhyiden täsmäkäyntien osuuden olevan kasvussa. Mahdollisuus nopeaan asiointiin nousi myös tärkeäksi tekijäksi kauppakeskusta valittaessa.

Itsepalvelun avulla voidaan vastata tähän tarpeeseen. Asiakas voi ottaa palvelun käyttöönsä itse kun sitä tarvitsee, maksaa siitä ilman jonottamista palvelutiskille ja käyttää palvelua itsenäisesti ilman erillisiä käyttöohjeita. Digitaalinen asiointi, esimerkiksi mobiilisovellusten kautta, nopeuttaa prosessia entisestään.

Kustannustehokkuutta henkilöstökohdistuksista

Itsepalvelua lisäämällä voidaan säästää henkilöstökustannuksissa. Samalla se avaa myös mahdollisuuden pidentää monen palvelun aukioloaikoja, ja lisätä näin niiden käyttöä. Esimerkiksi maksullisen WC:n tai tavarasäilytyksen käyttöä ei tarvitse enää sovittaa henkilökunnan työvuoroon.

Itsepalvelun arvo ei silti synny siitä, että kaikki asiakaspalvelu automatisoidaan. Kauppakeskuksessa tarvitaan edelleen ihmisiä neuvomaan, auttamaan ja palvelemaan asiakkaita. Itsepalvelu vapauttaa kuitenkin henkilöstön aikaa vastamaan laadukkaammin palvelutilanteisiin.

Itsepalvelu voi luoda uuden tulovirran

Itsepalvelu voi muodostaa myös kokonaan uuden tulovirran: asiakas on valmis maksamaan itsepalvelusta, kun palvelu ratkaisee oikean tarpeen.

Kauppakeskuksen maksullinen itsepalvelu-WC on tästä konkreettinen esimerkki. Maksullisuus mahdollistaa palvelun laadukkaan ylläpidon, ja itsepalveluteknologia vapauttaa sen käytön asiakkaalle sopivaan ajankohtaan.

Henkilökuntaa tarvitaan taustalla palvelun ylläpitoon ja poikkeustilanteisiin, mutta itse asiointitapahtuma voidaan automatisoida. Maksaminen, kulkuoikeus ja palvelun käyttö voidaan yhdistää samaan tapahtumaan.

Tavarasäilytys antaa vapaat kädet

Myös maksullinen säilytys tarjoaa kauppakeskukselle tulomahdollisuuden: palvelun käytöstä syntyy suoraan mitattavaa liiketoimintaa.

Samalla tavarasäilytys voi tukea pidempää asiointia. Journal of Retailing and Consumer Services -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kauppakeskuksessa vietetty pidempi aika oli yhteydessä suurempaan ostosummaan. Kun asiakas voi jättää ostokset tai muut tavaransa turvallisesti säilytykseen, ostoskierrosta on helpompi jatkaa tai siirtyä kauppakeskuksen muihin palveluihin.

Itsepalvelua voidaan hallita helpommin

Itsepalvelun hyöty liittyy myös turvallisuuteen ja väärinkäytösten hallintaan. Kulkuvalvottu älylukitus estää luvatonta käyttöä, koska käyttöoikeudet määritellään tunnistautuneen käyttäjän, maksun tai varauksen perusteella.

Hallinta tapahtuu keskitetysti. Näin esimerkiksi säilytyslokeron käyttöä voidaan valvoa ilman jatkuvaa henkilöstön läsnäoloa, mutta silti poikkeustilanteisiin pystytään reagoimaan nopeasti.

Tapahtumien automaattinen kirjautuminen vähentää myös väärinkäytösten selvittämiseen tarvittavaa manuaalista työtä.

Itsepalveluympäristö skaalautuu uusiin palveluihin

Kun infrastruktuuri on kerran rakennettu, sitä voidaan laajentaa. Enkoran järjestelmässä maksaminen, tunnistautuminen ja älylukitus toimivat saman kokonaisuuden kautta, joten uusia käyttötapoja voidaan ottaa käyttöön tarpeen mukaan.

Enkoran teknologialla erilaisista fyysisistä palveluista voidaan tehdä itsepalveluja. Sama järjestelmä joka hallitsee tavarasäilytystä tai WC-käyntejä voi mahdollistaa myös vaikkapa verkkokauppaostosten noudon, lainauspalvelun tai tilavarauksen. Jokaiselle palvelulle ei tarvita erillistä järjestelmää.

Uusi itsepalvelutoiminto ei myöskään aina edellytä uutta tilaa tai kalustetta. Esimerkksi Kauppakeskus Triplan tavarasäilytyksessä Enkora SmartLockers -järjestelmä jälkiasennettiin olemassa oleviin säilytyslokeroihin. Artikkelissamme ”Kulunvalvonta voi koskea yksittäistä laitetta” tarkastelemme, miten sama ajattelu ulottuu yksittäisiin laitteisiin ja resursseihin.

Kauppakeskus alkaa muistuttaa palvelualustaa

Kauppakeskuksen fyysinen ympäristö sisältää paljon resursseja, joita voidaan itsepalvelun avulla käyttää nykyistä monipuolisemmin ja taloudellisesti järkevämmin.

Yksittäisen palvelun hinnan lisäksi kannattaa miettiä, mitä sama infrastruktuuri mahdollistaa myöhemmin. Sama järjestelmä voi nimittäin kannatella huomattavasti laajempaa palveluvalikoimaa – ja siinä mielessä moderni kauppakeskus alkaa muistuttaa palvelualustaa, joka voi kehittyä asiakkaiden tarpeiden mukana.


Kirjoittaja
Enkoran viestintävastaava Maria Lindberg.
Lähteet
How does shopping duration evolve and influence buying behavior?   Journal of Retailing and Consumer Services 62 (2021)